|
|||
|
|||
|
|
|||
|
|
Jukka-talopaketti muuntuu tarpeidesi mukaan
Perustus on tärkeä osa talopaketin rakentamista
Talon salaojitus ja salaojakaivot kannattaa tehdä huolella
Omakotitalon liittymät
Talopaketin julkisivun valinta
Jukkatalon asennus tarpeiden mukaan -runkoasennuksesta kumppanuustoimituksena avaimet käteen -asennukseen
Valmistalon lämmitystapa – tavoitteena aina energiatehokkuus
Oman talon suunnittelu alkaa tontista
Omakotitalon piha on viihtyisä ja turvallinen
Rakentaminen alkaa hyvästä suunnittelusta - Aikataulut
Kiinteistönvälitys avuksi vanhan asunnon myyntiin
Omakotitalon rahoitus – Jukkatalon TaloPelillä teet kustannuslaskelman helposti
Talon rakentajan yhteistyökumppanit
Talon rakentajan lupa-asiat
Rakennuksen valvonta ja johtaminen
Talon rakentamisen vastuut
Jukka-myyjä talon rakentamisen tukena
Jatkuvasti tiukentuvat energiamääräykset ja energiahinnan nousu vaikuttavat sekä omakotitalojen suunnitteluun että perheen valintoihin. Rakentamisen suunnitteluvaiheessa on ensisijaisen tärkeää tehdä oikeat ratkaisut tarvittavista tiloista. Tutkimusten mukaan perheet pitävät talopakettien valintaperusteissa kaikkein tärkeimpänä toimivaa pohjaratkaisua. Tiloja pitää olla riittävästi ja niiden on oltava toimivia. Toisaalta ylimääräiset tilat sekä maksavat että kuluttavat energiaa.
Koska rakennettavan talon tulee täyttää rakennuskaavan määrittämät vaatimukset, on syytä ennen suunnitteluun ryhtymistä hankkia rakennusalueen kaavamääräykset paikkakunnan rakennusvalvonnasta.
Kokonaisuudessaan talo sijoitetaan pääsääntöisesti tontille siten, että oleskelupihaa jää mahdollisimman paljon tontin etelän- lännen suuntaan. Näin oleskelupiha sijoittuu joko talon eteen tai taakse.
Oleskelutilat (olohuone) pyritään yleensä sijoittamaan talon etelä- länsipuolelle. Tästä perussäännöstä voidaan poiketa sijoittamalla oleskelutilat siten, että pystytään hyödyntämään esimerkiksi kaunis järvimaisema.
Jos talo sijoitetaan tontin takaosaan ja oleskelupiha tulee talon ja kadun väliin, sijoittuu myös olohuone kadunpuoleiselle sivulle. Pääsisäänkäynnin sijoittelussa tulee ottaa huomioon tonttiliittymä yleiseen katuverkostoon.
Makuuhuoneet voidaan sijoittaa siten, että esimerkiksi liikenteen melu häiritsee mahdollisimman vähän tai osa makuuhuoneista saadaan rauhoitettua perheen muista asumisäänistä. Pesu- ja saunatilojen sijoittelu kannattaisi tehdä siten että
ne avautuvat piha-alueelle tai niistä saadaan helposti kulkuyhteys
piha-alueelle.
Terassien sijoittelussa on hyvä ottaa huomioon naapurusto sekä ilmansuuntien mukainen sijoittelu siten, että terassit tulevat talon etelä-länsisuuntaan.
Oman talon kokonaiskustannukset voidaan selvittää Jukkatalon kotisivuilta löytyvän TaloPelin avulla. Näin voidaan helposti hakea vaihtoehdot, jotka soveltuvat perheen asumistarpeisiin, tonttiolosuhteisiin ja rakentamisen kokonaisbudjettiin.
Talopaketin toimitusaika on noin 8 viikkoa, joten neuvottelut talopakettikaupoista kannattaa aloittaa riittävän ajoissa. Lisäksi on otettava huomioon, että talopaketin hankintapäätöksen jälkeen on valittava muun muassa eri urakoitsijoita. Kiireisimpään rakentamisen aikaan rakentamisen ammattilaiset ovat ylityöllistettyjä. Siksi talopaketin hankinta kannattaa tehdä hyvissä ajoin, jotta myös urakoitsijat voidaan valita riittävän ajoissa, jolloin ammattityövoimaa on vielä tarjolla.
Talopaketin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi voit ottaa yhteyttä lähimpään Jukkataloedustajaan joko puhelimella tai sähköpostilla ja sopia henkilökohtaisesta tapaamisesta.
< Sivun alkuun
Talon perustusten suunnitteluun kannatta käyttää paikalliset olosuhteet tuntevaa suunnittelijaa. Mikäli haluaa varmistua isoilta yllätyksiltä perustamiskustannuksissa, kannattaa jo ennen tontin hankintaa käyttää perustussuunnittelijaa arvioimassa perustuskustannukset.
Talon perustamiskustannukset muodostavat helposti 10 % talon kokonaiskustannuksista silloin, kun perustaminen voidaan toteuttaa tavanomaisilla perustamistavoilla. Mikäli perustaminen joudutaan paaluttamaan tai tekemään louhintatöitä itse perustuksia tai vettä ja viemäreitä varten, voivat perustamiskustannukset nousta merkittävästi.
Talon perustaminen muodostuu kahdesta pääosasta: perustamista varten tarvittavista maansiirtotöistä ja itse perustusten teosta, johon sisältyvät myös tarvittavat täyttötyö.
Maansiirtotyöt pitävät yleensä sisällään perustusten kaivun yhteydessä tarvittavasta kaivumaan poiskuljetuksesta sekä perustuksia varten tarvittavien täyttöainesten (täyttömaata, sepeliä, hiekkaa).
Perustusten rakentamistapa päätetään yhdessä perustussuunnittelijan kanssa. Tehdyn perustussuunnitelman perusteella voidaan pyytää tarjoukset perustusten teosta. Tarjous on syytä pyytää useammalta perustusurakoitsijalta ja selvittää tarkasti mitä perustusurakka sisältää. Perustus sisältää paljon muutakin pelkän anturan ja sokkelin teon.
< Sivun alkuun
Salaojien rakentaminen on tärkeä osa talopaketin perustusten rakentamista. Yksi yleinen talojen kosteusvaurioiden aiheuttaja on väärin toteutettu salaojajärjestelmä tai jopa sen puuttuminen.
Salaojitus ja salaojakaivot ovat yleensä osa perustuksia. Suunnitelmat perustusten salaojituksesta salaojakaivoineen tehdään perustussuunnitelmien yhteydessä.
Salaojajärjestelmän rakentamisessa on tärkeää huolellinen toteuttaminen. Rakentamisessa on varmistettava, että järjestelmän vietot on tehty oikein ja vesi varmasti virtaa siihen suuntaan, mihin sen suunnitelmien mukaan pitäisi virrata. Myöhemmin järjestelmässä ilmenevät virheet on vaikea korjata. Jos joudutaan korjaustoimenpiteisiin, tarkoittaa se useimmiten koko järjestelmän avaamista.
< Sivun alkuun
Nykyisin omakotitaloon tulee useita liittymiä jotka on hyvä tilata etukäteen. Näin vältytään rakennusaikana ikäviltä yllätyksiltä niin saatavuuden kuin rakennusbudjetinkin osalta.
Talon rakentamisen käynnistyessä on syytä huolehtia, että tarvittavat liittymissopimukset on tehty. Tärkeää on myös tilata liittymät ajoissa, jotta ne ovat rakennettavissa tontin kaivutöiden yhteydessä.
Omakotitalon sähköliittymä tehdään paikallisen jakeluverkon haltijan kanssa. Liittymisen yhteydessä saadaan myös tietoon paikallisen jakeluverkon haltijan vaatimukset liittymän suhteen kuten esimerkiksi pääkeskuksen sijainti. Maaseudulla liittymän hinta voi aiheuttaa suuria yllätyksiä mikäli kohde sijaitsee alueella, jossa kohdetta ei voida liittää suoraan pienjänniteverkkoon. Tällöin jakeluverkon haltijan on rakennettava keskijänniteverkkoa ja muuntamo.
Osa taajamissa olevista pientaloista sijaitsee alueella, jossa talo voidaan liittää kaukolämpöverkkoon. Kaukolämpöverkkoon liittymistä varten talossa tarvitaan tilat lämmönvaihdinlaitteille. Näiden laitteiden sijainnilla on kaukolämpöjakeluverkon haltijalla omat vaatimuksensa, jotka on syytä selvittää ennen talon suunnittelua.
Jos alueella on kaukolämpöliittymämahdollisuus, kannattaa kaukolämpöön liittyminen, vaikka se ei olisikaan esim. tontin luovutusehtojen mukaan pakollista.
Joillakin alueilla on tarjolla myös kaapelitelevisioverkko. Tämän liittymän tarjoaa paikallinen kaapelitelevisioyhtiö. Kaapelitelevisiojärjestelmään liittymisestä seuraa yleensä liittymismaksun lisäksi kuukausittainen tai vuosittainen käyttömaksu.
Kaapelitelevisioverkkoon liittyminen on rakentajalle vapaaehtoista. Liittymän hankinta riippuu perheen omista tarpeista. Toisaalta talon myyntitilanteessa on parempi, että talossa on kaapelitelevisioliittymä kuin että se puuttuu.
Paikallisilla puhelinyhtiöillä on tarjolla myös laajakaistaliittymiä tietoliikenneyhteyksiä varten. Nämä laajakaistaliittymät voivat olla joko puhelinverkkoliittymiä tai valokaapeliliittymiä. Mikäli alueella on laajakaistaliittymä saatavilla, sen hankinta on yleensä vapaaehtoista.
Vesi- ja viemäriliittymät ovat talon perusliittymiä. Tarkempia tietoja vesi- ja viemäriliittymistä saa rakennuspaikkakunnan rakennusvalvonnasta tai paikalliselta vesi- ja viemärilaitokselta.
< Sivun alkuun
Omakotitalon julkisivumateriaalit ja värit määritellään normaalisti rakennusalueen kaavamääräyksissä. Maaseudulla määräykset ovat väljempiä kuin taajama-alueilla. Kaikissa tapauksissa on ennen rakennushankkeeseen ryhtymistä kuitenkin syytä selvittää rakennusalueen kaavamääräykset. Hyvää apua julkisivuvalinnoista rakentaja saa myös Jukka-talomyyjältä, joka useimmiten tuntee myyntialueensa kuntien kaavamääräykset.
Talon julkisivuvalintoihin vaikuttavat myös rakentajan omat mieltymykset. Viimeisten vuosien aikana valtaosaan pientaloista on valittu puuverhous. Puuverhouksen etuja ovat ekologisuus ja lisäksi puun laaja pintakäsittelymahdollisuus. Lisäksi puuverhouksessa on mahdollisuus mitä erilaisimpiin koristeluihin, mikäli talomallin tyyliin sopii koristeellisuus. Lisäksi puuverhous voidaan helposti tarvittaessa uusia eikä uusimisesta synny ongelmajätteitä.
Puuverhous voidaan asentaa elementteihin tehtaalla tai sitten asennus voidaan suorittaa työmaalla.
Puutalo voidaan myös rapata. Rappaus tehdään niin sanottuna levyrappauksena, jossa elementtien pintaan tuuletusrimoituksen päälle asennetaan kivipohjainen rappauslevy ja sen päälle pohjarappaus, johon upotetaan lasikuituverkko. Tämän päälle tulee välirappaus joko hierrettynä tai ruiskutettuna. Lopputulos viimeistellään pintarappauksella tai pintamaalilla.
Levyrappaustuotteita valmistavat useat eri valmistajat ja levyrappauksesta on pitkäaikaiset kokemukset esimerkiksi Keski-Euroopasta.
Tiili on puun ohella perinteinen omakotitalon ulkoverhous. Tiilen etuna on huoltovapaus. Tiiliverhousta voidaan asentaa normaalisti elementtitaloon huomioiden vain perustuksiin tuleva tiilivaraus. Tiiliverhouksessa on tärkeää tuuletuksesta huolehtiminen verhouksen ja elementin väliin. Tiiliverhous kiinnitetään elementtien pystyrunkoon sitä varten tehdyillä kiinnikkeillä.
< Sivun alkuun
Jukka-talopaketin oston yhteydessä voidaan ostaa taloon myös haluttu asennuslaajuus tehdasasennuksena. Asiakkaan valittavana on
- runkoasennus
- vesikattoasennus
- ulkoa puuvalmis asennus
Jukkatalon suorittamalla asennuksella on kahden vuoden tehdastakuu ja lisäksi asennusaikatakuu. Asennusaikatakuulla asiakas varmistuu siitä, että talon jatkorakentaminen sujuu ongelmitta ja pysyy aikataulussaan.
Osa rakentajista haluaa talopaketin avaimet käteen -periaatteella. Paikallisesti Jukka-talomyyjät voivat tarjota omien yhteistyökumppaneidensa kanssa sekä talopaketin että toteutuksen avaimet käteen -toimituksena.
< Sivun alkuun
Päätökset lämmönlähteestä ja lämmönjakojärjestelmästä tehdään jo talon rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Lämmönlähteen ja lämmitystavan valinta vaikuttaa myös omakotitalon tilavarauksiin.
Nykyisen suosittuja lämmitysvalintoja ovat tietenkin kaukolämpö silloin kun talo on liitettävissä kaukolämpöön. Uutena suosittuna lämmitysjärjestelmänä on maalämpöpumppu. Lisäksi käytetään myös kotimaisen polttoaineen kuten hakkeeseen tai pelletteihin perustuvaa lämmitysjärjestelmää. Kaikille näille yhteisenä on vesikiertoinen lämmönjakojärjestelmä.
Viime vuosien aikana suora sähkölämmitysjärjestelmä on joutunut vähitellen luopumaan valta-asemastaan. Syynä tähän on ollut sähkön nopea hinnannousu ja ilmastoperusteet uusiutuvien energiamuotojen lisäkäytölle.
Tulevaisuuden kannalta lämmitysjärjestelmän valinnassa on tärkeää päätyä ratkaisuun, jossa on mahdollisuus helppoon ja kohtuuhintaiseen lämmönlähteen vaihtoon. Tällöin perusratkaisuna toimii hyvin vesikiertoinen lämmönjakojärjestelmä.
Vuoden 2020 tavoitteeksi on asetettu nollaenergiataso pientaloissa. Nollaenergiataloissa lämmitystä tarvitaan lähinnä lämpimän käyttöveden valmistukseen.
Ilmanvaihdolla on suuri merkitys talon lämmitysjärjestelmässä, koska hyvä lämmön talteenotto ilmanvaihdossa vähentää lämmitystarvetta. Mikäli lämmön talteenottojärjestelmässä on tuloilman esilämmitys, kannattaa valita ratkaisuja, jossa tuloilman esilämmitys tapahtuu päälämmönlähteen lämmöntuotolla.
< Sivun alkuun
Talon suunnittelu voidaan tosissaan aloittaa vasta kun on hankittu tontti. Tällöin pystytään valitsemaan juuri kyseiselle tontille sopiva talo, joka kooltaan täyttää tontin rakennusoikeusvaatimukset ja kaavamääräykset. Lisäksi omakotitalon huonejärjestyksen pitää sijoittua oikeaoppisesti ilmansuuntien mukaan.
Tontin hankinnassa on tärkeää myös ottaa huomioon tontin rakentamiskustannukset. Niitä ovat perustusten rakentaminen, liittymien rakentaminen sekä tontin lopullisesta muotoilusta täyttömaineen ja pihatöineen aiheutuvat kustannukset.
Tontin valinnassa on syytä selvittää myös lähialueiden kaavoitus tai kaavoitussuunnitelmat, ettei myöhemmässä vaiheessa tule ikäviä yllätyksiä esimerkiksi teollisuusrakentamisen suhteen.
Mikäli alueella on teollisuutta, joka voi ajoittain vaikuttaa ilmanlaatuun heikentävästi, voi tarkistaa alueen tuuliruusun. Siitä selviää vallitsevien ilmavirtausten suunta ja näin voidaan päätellä, mikä on teollisuuslaitosten vaikutus tontilla vallitsevaan ilman laatuun.
Liikenteen melu voi olla ajoittain asumista häiritsevää. Talot voidaan rakentaa suojaamaan melulta mutta tästä suojauksesta tulee yleensä lisäkustannuksia. Alueen rakennuskaavaan on merkitty alueen melutasot ja rakentaminen on toteutettava joka tapauksessa näiden melutasovaatimusten mukaisesti ja vastattava niistä aiheutuvista kustannuksista.
< Sivun alkuun
Piha-alue on yksi elementti omakotiasumista. Usein uuden talon piha näyttää autiolta ja tyhjältä, jolloin syntyy tarve runsaisiin pihaistutuksiin. Toimivan piha-alueen takeeksi kannattaa suunnittelussa kääntyä ammattilaisen puoleen. Ammattilainen osaa hahmottaa piha-alueen ilmeen kymmenen vuoden päähän istutusten kasvettua täyteen mittaansa.
Ilman asiantuntijan tekemää pihasuunnittelua rakentaja sortuu helposti liian runsaisiin istutuksiin, valitsemalla kasveja, jotka eivät sovellu kyseiselle alueelle. Sopimattomuus voi tulla kasvin saamasta valomäärästä, kasvin pakkasherkkyydestä, kasvin alueen peittävästä vaikutuksesta jne. Suurin virhe yleensä piha-alueen istutuksissa tullee siitä, että uuden talon piha näyttää tyhjältä ja autiolta. Tällöin piha-alueelle tulee helposti tehtyä liikaa istutuksia.
Rakennusaikana pitää huolehtia siitä, että myös piha-alueen vaatima rakentaminen otetaan huomioon. Joissakin tapauksissa kapeilla tonteilla voi olla vaikeaa ajaa ruokamultia tontin takaosaan tai tontin kallistukset on tehty väärin. Talon ympärillä olevat kallistukset ovatkin erittäin tärkeä osa pihaa. Jo tontin kaivuvaiheessa on tarkistettava, että talon ympärille saadaan pihan rakennusvaiheessa tehtyä riittävät kallistukset. Usein unohdetaan että täyttömaiden päälle tulee vielä noin 20 cm ruokamultaa nurmikkoa varten.
Omakotitalojen piha-alueiden rakentamiseen kiinnitetään tänä päivän runsaasti huomiota ja hyvää piha-aluetta terasseineen ja pergoloineen pidetäänkin olohuoneen jatkeena. Lasten tarpeet on myös otettava huomioon piha-alueiden suunnittelussa. Heille on varattava riittävän laajat ja turvalliset temmellysalueet niin, ettei reippaampikaan leikki pääse turmelemaan istutuksia.
< Sivun alkuun
Omakotitalon rakentamisen aikataulu muodostuu useista osatekijöistä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tämä pätee erityisesti rakentamisessa. Hyvä suunnittelu säästää rakentajan monelta murheelta varsinaisen rakentamisen aikana. Tyypillisiä rakentajan murheita ovat aikataulujen pettäminen ja arvioitujen rakentamiskustannusten ylittyminen.
Aikataulullisesti ensimmäinen vaihe on tontin hankinta. Vasta sen jälkeen voidaan aloittaa varsinainen talon suunnittelu ja rakentamisen aikatauluttaminen.
Hyvän rakentamisaikataulun laatimiseen tarvitaan ammattilaisen apua. Jukka-talomyyjän kanssa voidaan jo ensimmäisessä tapaamisessa käydä läpin myös rakennushankkeen aikataulu. Hän tietää paikallisen rakennusvalvonnan rakennuslupahakemusten keskimääräiset käsittelyajat, talopakettien toimitusajat jne. Kun nämä peruspilarit aikataulussa on saatu selvitetyksi, voidaan laatia aikataulu myös itse rakentamiselle.
Mikäli talo rakennutetaan avaimet käteen periaatteella kumppanuustoteutuksena ei rakentajana tarvitse juurikaan kiinnittää huomiota aikatauluihin muulta osin kuin sopimalla ajankohta, jolloin talon on oltava valmis. Usein avaimet käteen tai muuttovalmiin talon rakennusurakassa ulkopuoliset maalaus- ja pihatyöt jäävät rakentajan itsensä hoidettavaksi. Tällöin on tietysti tärkeää tietää että talo valmistuu ajoissa ja mahdollisesti ulkopuolisella työvoimalla tehtävät ulkopuoliset viimeistelytyöt päästään aloittamaan sovitussa aikataulussa.
Suomessa rakentaminen on keskittynyt kesäajalle. Tämän vuoksi kiivaimpana rakennusaikana vapaita rakennusmiehiä on vaikea saada pienellä varoitusajalla. Rakennusmiehet onkin syytä varata riittävän ajoissa jo talvella ennen rakennussesongin alkua. Tämä koskee myös perustusurakointia, maansiirtotöitä, talotekniikkaurakointia, kalusteasennuksia jne.
Urakkasopimuksia tehtäessä on urakoitsijalle pystyttävä kertomaan myös suunniteltu rakentamisen aikataulu, jotta he pystyvät varmaan kyseiseen ajankohtaan oman työkapasiteettinsa. Omatoimirakentajan on syytä myös arvioida aikatauluja tehtäessä omat resurssinsa oikein. Näin rakentaminen pysyy aikataulussaan eikä tapahdu viivästymisiä, joista aiheutuu ongelmia muille työhön osallistuville urakoitsijoille.
Jukkatalon kokemusten mukaan usein ensimmäinen viivästys rakentamisessa tapahtuu perustusten rakentamisessa. Perustuksia ei saada valmiiksi ajoissa suunnitellun aikataulun mukaisesti ja tämän vuoksi talopaketin toimitusta joudutaan siirtämään. Tämä taas siirtää koko rakennusprojektia eteenpäin ja vaikeuttaa kaikkien rakentamiseen osallistuvien töiden aikatauluttamista. Hyvän rakentamisaikataulun laatimisessa auttavat Jukka-talomyyjät.
< Sivun alkuun
Valtaosa omakotitalon rakentajista omistaa kerros- tai rivitaloasunnon, jonka myynti tulee ajankohtaiseksi jossakin vaiheessa uuden kodin rakentamista.
Paras ja turvallisin ratkaisu on myydä vanha asunto pois ennen sitoutumista uuden talon rakennusprojektiin. Näin vältetään riski joutumista niin sanottuun kahden asunnon loukkoon.
Asunnon myyjällä on tänä päivänä iso vastuu kertoa ostajalle lain mukaan runsas joukko asuntoyhtiöön ja sen tulevaisuuden suunnitelmiin liittyviä asioita. Vanhan asunnon myynnissä kannattaakin käyttää ammattikiinteistövälittäjää. Tällöin kaupan teko ostajan kanssa on turvallista eikä kauppaan sisälly myyjän kannalta riskejä.
< Sivun alkuun
Usein omakotirakentaja tarvitsee talonsa rakentamiseen ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolisen rahoituksen suunnittelussa on tärkeää, että rahoitus on riittävä projektin toteuttamiseen. Alimitoitettu budjetti voi aiheuttaa rakennusaikana ylitsepääsemättömiä esteitä.
Kun pankin kanssa alkavat rakentamiseen liittyvät rahoitusneuvottelut, on rakentajalla oltava käytössä rakennushankkeen kustannusarvio. Useimmat pankit hyväksyvät TaloPelillä tehdyt rakentamisen kustannuslaskelmat.
< Sivun alkuun
Rakentamisprojektissa voi olla runsas joukko yhteistyökumppaneita tai sitten projekti toteutetaan kumppanuustoteutuksena avaimet käteen -periaatteella, jolloin toimituksesta sovitaan yhdellä sopimuksella ja yhteistyökumppaneita on käytännössä vain yksi.
Silloin kun rakennusprojekti toteutetaan omajohteisena tai omatoimisena projektina yhteistyökumppaneita voi olla lähes kymmenen tai jopa yli.
Yhteistyökumppaneiden kanssa sovittaessa työsuoritteista tai tavaran toimituksista on turvallisinta sopia kaikki kirjallisena tai ainakin vahvistaa suullinen sopimus vaikkapa sähköpostilla. Näin kaikille osapuolille on selvää mistä toimituksesta, millä hinnalla ja mistä aikataulusta on sovittu.
Jukka-talomyyjillä on paikallisesti runsaasti yhteistyökumppaneita, jotka tarjoavat rakentamisen palveluja ja tarvittaessa rakentavat talon vaikkapa avaimet käteen -toimituksena.
Yhteistyökumppaneiden valinnassa yksi tärkeimpiä kumppaneita on vastaava työnjohtaja.
< Sivun alkuun
Talon rakentaminen tarvitsee joukon lupia, joista tärkein on rakennuslupa. Rakennuslupamenettelyllä valvotaan, että talo täyttää alueen kaavamääräykset sekä että talo täyttää asumiselle asetetut vaatimukset. Uusi tärkeä alue rakennuslupamenettelyssä on valvoa, että rakennussuunnitelmat täyttävät rakentamista säätelevät energiamääräykset.
Rakennuslupahakemusten käsittelyajat vaihtelevat paikkakunnittain ollen lyhimmillään vain pariviikkoa ja pahimpaan ruuhka-aikaan käsittelyt voivat venyä jopa kahteen kuukauteen.
Jukka-talomyyjä tuntee paikallisten kaava-alueiden määräykset sekä rakennuslupien käsittelyajat. Tämän vuoksi Jukka-talomyyjän tapaaminen jo hankkeen alkuvaiheessa auttaa projektin suunnittelussa ja aikatauluttamisessa.
< Sivun alkuun
Talon rakentamista säätelee muun muassa maankäyttö- ja rakennuslaki. Tämän lain mukaan rakennuslupaa tai muuta viranomaishyväksyntää edellyttävässä rakennustyössä tulee olla työn suorituksesta ja sen laadusta vastaava, joka johtaa rakennustyötä sekä huolehtii rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan ja hyvän rakennustavan mukaisesta työn suorittamisesta (vastaava työnjohtaja). Tarpeen mukaan rakennustyössä tulee olla erityisalan työnjohtajia sen mukaan kuin asetuksella säädetään.
Vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyy kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Rakennustyötä ei saa aloittaa tai jatkaa, ellei työssä ole hyväksyttyä vastaavaa työnjohtajaa.
Lisäksi lain mukaan rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten sekä myönnetyn luvan mukaisesti. Hänellä tulee olla hankkeen vaativuus huomioon ottaen riittävät edellytykset sen toteuttamiseen sekä käytettävissään pätevä henkilöstö.
Edellä mainittujen lain mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi on tärkeää, että vastaava työnjohtaja hankitaan riittävän ajoissa. Jukka-talomyyjällä tai paikallisilla rakennusvalvontaviranomaisilla on yleensä tietoa paikkakunnalla toimivista vastaavista työnjohtajista. Jotta myös rakennusaikainen valvonta olisi asiallista ja riittävää on syytä palkata vastaava työnjohtaja kohtuullisen läheltä rakennuspaikkaa.
Vastaavan työjohtajan kanssa voidaan myös tehdä sopimus rakennushankkeen johtamisesta, johon voivat sisältyä muun muassa aikataulutukset, urakoitsijoiden kilpailuttaminen, tarviketoimittajien kilpailuttaminen ja tarvikehankinnat.
< Sivun alkuun
Rakentamisen vastuuasiat on syytä selvittää ennen talon rakentamiseen ryhtymistä, jotta vältytään rakennusaikana ja hankkeen valmistuttua ikäviltä yllätyksiltä.
Rakennushankkeen vastuut voidaan jakaa useampaan osaan, joita ovat muun muassa vastuut suunnittelusta, vastuut rakennusaikaisesta toteutuksesta, toteutuksen jälkeiset takuut sekä rakennusaikainen työturvallisuus.
Rakennushankkeeseen ryhtyvän on syytä selvittää kaikki vastuisiin liittyvät asiat esimerkiksi vastaavan työnjohtajan kanssa. On tärkeää, että rakentaja oikeasti ymmärtää, missä rakentamisen tilanteissa vastuu on hänellä itsellään ja missä tilanteissa ja millaisilla sopimuksilla vastuu on siirtynyt jollekin toiselle taholle.
Vastuuasioissa on myös selvitettävä mikä rooli kenelläkin on rakentamisessa. Maankäyttö- ja rakennuslaissa määritetään useita rakentamishankkeen osapuolia:
Rakennuttaja on henkilö joka ryhtyy rakennushankkeeseen. Pientaloissa lähes poikkeuksetta rakennuttajana on pientalon tuleva omistaja.
Pääsuunnittelija on henkilö, jonka tehtävänä on vastata suunnittelun kokonaisuudesta ja siitä että rakennussuunnittelu ja kohteen erityissuunnitelmat muodostavan toimivan kokonaisuuden. Myös pientalohankkeilla on oltava pääsuunnittelija.
Vastaava työjohtaja on henkilö joka vastaa siitä että hanke toteutetaan rakennusluvan ja rakentamismääräysten mukaisesti hyvää rakentamistapaa noudattaen. Kaikilla pientalohankkeilla on oltava rakennusvalvonnan hyväksymä vastaava työnjohtaja.
Päätoteuttajan nimeää rakennuttaja tai mikäli päätoteuttajaa ei ole erikseen nimetty, päätoteuttajana toimii rakennuttaja itse, joka useimmin on siis omakotitalon tuleva omistaja. Erikseen nimettynä päätoteuttajan toimii yleensä pääurakoitsija. Työturvallisuudesta pientalotyömaalla vastaa päätoteuttajan nimeämä henkilö ja mikäli päätoteuttajaa ei ole nimetty, työturvallisuudesta ja työturvallisuussuunnitelmasta vastaa rakennuttaja. Useat eri rakentamisen tahot ovat julkaisseet pientalotyömaan työturvallisuusoppaita.
< Sivun alkuun
Normaalisti perhe rakentaa tai rakennuttaa vain yhden talon elämänsä aikana. On selvää, että harvalla rakentajalla on ennen hankkeeseen ryhtymistä omaa osaamista niin, että hankkeen suunnittelu toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla.
Jukka-talomyyjät muodostavat kattavan verkoston läpi koko Suomen. Kattava verkosto takaa sen, että Jukka-talomyyjä on lähellä talon rakentajaa myös rakennushankkeen aikana.
Jukka-talomyyjä on tärkeä osa omakotitalon rakentajan tukiverkkoa hankkeen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Ensimmäisellä tapaamiskerralla Jukka-talomyyjän kanssa käydään läpi perheen asumisen tarpeet, tontti sekä myös tärkeänä osana perheen varaamat resurssit hankkeen toteuttamiseen. Näiden perusasioiden selvittelyn jälkeen edustaja voi tehdä ehdotuksia talomallin toteutusvaihtoehdoista ottaen samalla huomioon alueen kaavamääräykset. Näin hanke lähtee heti alussa oikeisiin uomiin ja vältytään turhalta edestakaiselta eri ratkaisuvaihtoehtojen pyörittelyltä.
Talopaketin hankintapäätöksen synnyttyä Jukka-talomyyjän kanssa voidaan käydä läpi hankkeen käytännön toteutus ja toteutustapa, jolloin edustajan paikallisten yhteistyökumppaneiden tuntemuksella on arvoa rakentajalle.
Myös hankkeen rakentamiskustannusten arviointi rahoituslaitosta varten voidaan tehdä yhteistyössä edustajan kanssa. Hänellä on käytössään TaloPeli, jolla voidaan laskea myös yksilöllisten talojen rakentamisen kustannukset.
< Sivun alkuun