Työtehtävien hallintaan on appi, ruokalistalle on appi, asuntolainalle on appi – miksei siis kodin rakentamiselle olisi? Ja meillähän on. OmaJukka-sovellus ja 3D-katselupalvelu Feel5D auttavat sinua hahmottamaan miltä tuleva unelmien kotisi oikeasti näyttää ja minkälaisin askelin se valmistuu. 

Sovellus säilyttää dokumentit ja muistaa työvaiheet puolestasi

Varsinkin ensikertalaiselle rakennusprojektissa on paljon liikkuvia osasia, joita täytyy pallotella: maksut, aikataulut, luvat ja lomakkeet. Aiemmin eri paikoissa – sähköpostissa, paperilla, kansiossa – lymyilevien dokumenttien hallinta on ollut kodinrakentajalle melkoinen savotta.

Kehitimme OmaJukka-sovelluksen helpottamaan rakennusprojektin paperisodankäyntiä. Saat sieltä kaiken olennaisen tiedon kerralla – oli kyse sitten yhteystiedoista tai maksueristä. Pystyt tarkistamaan projektisi tietoja silloin, kun sille on tarvetta.

Ajanhallinta on tärkeässä roolissa rakentaessa, mutta kokemattomalle tehtävien määrä ja oikea järjestys voi tuntua hankalasti hallittavalta kokonaisuudelta. OmaJukka-sovelluksessa näet selkeässä viikkonäkymässä sinulle kuuluvat tehtävät. Sovellus kertoo esimerkiksi, milloin luvat täytyy hakea, millä aikavälillä suunnittelu täytyy hoitaa ja milloin työpäällikön kanssa pidetään aloituspalaveri.

Parasta on, että lisäämme sovellukseen kaikki tarvittavat dokumentit sinun puolestasi. Saat OmaJukan käyttöösi heti, kun kaupat talosta on tehty ja projekti voi alkaa.

Kolmiulotteisen mallin avulla tutustut taloosi jo tarjousvaiheessa

Jos et ole rakennusalan ammattilainen, voi kaksiulotteisen pohjapiirroksen perusteella olla hankalaa hahmottaa miltä tuleva koti näyttää ja vastaako se perheesi tarpeita. Mahtuuko terassilla grillaamaan? Ovatko olohuoneen ikkunat sopivan kokoiset ja oikeaan suuntaan?

Kolmiulotteisen kuvan pohjalta hahmottaminen on helpompaa, ja siksi saat meiltä paperisten pohjapiirrosten lisäksi talostasi liikuteltavan 3D-mallin. Siitä voit ihmetellä talon sisä- ja ulkopuolta, ja esimerkiksi kokeilla erilaisia ulko- ja sisäseinien sekä lattioiden värejä.

3D-malli helpottaa talon mittasuhteiden hahmottamista. Voit varmistaa, että myös unelmiesi grilli todella mahtuu terassille ja olohuone on valoisa.

Saat meiltä kolmiulotteisen mallin talostasi, kun pyydät meiltä tarjouksen. Voimme tehdä luonnoksen joko kokonaan omien toiveidesi pohjalta, tai muokata malliston talosta sinun perheellesi sopivan kodin. Jos huomaat, että haluat muuttaa jotakin, sinun tarvitsee vai pyytää Jukkamyyjältäsi muutosta pohjakuvaan. Kun ammattilainen tekee muutokset, varmistetaan samalla, että tarvittavat rakennustekniset seikat tulevat huomioiduiksi.

Feel5D-palvelu poikkeaa muista 3D-kuvaohjelmista, sillä se on selainpohjainen eikä vaadi erillisten ohjelmien lataamista ja asentamista. Ohjelmaa voi käyttää sekä pöytäkoneella että mobiilissa, millä tahansa laitteella.

 

Nykyaikaisilla työkaluilla projekti pysyy hanskassa ja kodista tulee laadukas

Moderneilla työkaluilla rakennetaan myös luottamusta asiakkaan kanssa – sinun kanssasi. Olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta OmaJukasta ja Feel5D-palvelusta. Meille on tärkeää, että talohanke on sinulle mahdollisimman sujuva – onhan kyseessä perheesi tuleva koti, johon on myös sidottu merkittävä summa rahaa.

Laadukkailla ja toimivilla lisäpalveluilla voimme varmistaa, että projekti sujuu jouhevasti eivätkä asiat jää muistin varaan. Samalla sinun ja perheesi on helpompi hallita projektia ilman murheita siitä, unohtuiko jokin tärkeä päivämäärä tai paperityö. Talohanke on meidän ja perheesi yhteinen ponnistus, ja lisäpalvelujen avulla se on mahdollisimman mutkaton.