JUKKARAKSALLA – Kauan odotettu pystytyspäivä

Jokainen rakennusprojekti on omannäköisensä kokonaisuus. Osa löytää tulevan kotinsa mallistosta, osa luonnostelee unelmiaan ruutupaperille. On useamman kodin verran rakentamiskokemusta tai ei vielä yhtään. Meille jukkatalolaisille on tärkeää kuulla asiakkaidemme fiiliksistä matkan varrella – olivatpa lähtökohdat mitkä tahansa. Seuraamme somessa aktiivisesti rakentajiemme kuulumisia ja haluammekin nyt koota tunnelmia eri puolilta Suomea myös blogimme puolelle. Jukkaraksalla -sarjassa seurataan aina kolmen kuukauden ajan rakentajaperhettä suunnittelusta muuton jälkeisiin fiiliksiin saakka. Uusi blogiteksti julkaistaan viikoittain ja sarjaa voi seurata myös kyseisen rakentajan Instagramista.

 

Neljännessä osassa Riikka kertoo heidän talonsa pystytyspäivästä joka osui keskitalvelle. Oliko se hyvä vai huono juttu – lue niin tiedät!

”Tätä päivää odoteltiin kuumeisesti saapuvaksi. Rakennutimme talomme talviaikaan, jossa oli paljon hyvää, mutta myös yllätyksiä. Meidän tehtävänämme oli pitää maatöiden jäljiltä sokkeli ja piha lumettomana ja tietty juuri tämä talvi oli oikein luminen. Useampi kerta hikipäässä olimme mieheni kanssa lumitöissä tontilla.”

 ”Pystytysviikolle taaskin sattuivat talven paukkupakkaset! Pystytykseen päästiin aikataulussa, mutta heti seuraavana päivänä meille ilmoitettiin, että nosturin pakkasraja on -25c astetta ja työmaalle tuli olosuhteiden pakosta taukoa. Onneksemme heti seuraavalla viikolla Jukkatalon porukka sai kuin saikin aikataulusta kiinni. Se jos mikä osoittaa rautaista ammattilaisuutta sekä lisäsi projektin luotettavuutta.”

”Talvirakentamisesta sen verran, että meidän talo saatiin säältäsuojaan kaikista kuivimpaan vuoden aikaan, eikä edes lumisade sattunut meidän kohdalle. Tämä oli loistava juttu ja voin lämpimästi suositella talvirakentamista myös muille 🙌🏻 Talon pystytyksen jälkeen tontti alkoi tuntua kodilta ja unelmat realisoitua, kaikki näytti siltä mitä olimme ajatelleetkin, ehkäpä jopa hieman paremmalta 😉”

 

Seuraa Riikan ja Henrin taloprojektia myös Instagramissa tilillä @scandibutcozy!