JUKKARAKSALLA – Tontti täynnä mahdollisuuksia

Jukkaraksalla -sarjaa jatkavat idyllistä, punaista kotiaan Ouluun rakentavat Miia ja Markus. Muuttovalmiin Jukkatalon rakentuessa pääsemme kuulemaan rakentajien kokemuksia ja vinkkejä erityisesti tontista ja suunnitteluvaiheista. Tervetuloa mukaan raksalle!

Jukkaraksalla -sarjassa seurataan rakentajaperhettä suunnittelusta muuton jälkeisiin fiiliksiin saakka. Ensimmäinen osa julkaistiin kesällä 2021, tutustu Riikan ja Henrin tarinaan täältä.

Olimme jo tovin etsineet omakotitaloa Oulun lähettyviltä, mutta emme löytäneet haluamaamme. Siitä lähti ajatus rakennuttamisesta. Jukkatalo valikoitui kumppaniksi, sillä mieheni sisko oli siellä töissä. Tuttavamme olivat rakennuttaneet myös talonsa hieman aiemmin (eri firmalla kylläkin), niin uskaltauduimme lähteä projektiin. Tontti löytyi sattumalta etuovesta – se oli itse asiassa ensimmäinen tontti mitä katselimme.

Halusimme tontin Oulun lähettyviltä. Olen itse pienestä kunnasta kotoisin ja tottunut asumaan lähellä metsää ja merta, joten toivoin tontilta samanlaista fiilistä. Mieheni halusi myös luonnon lähelle, rauhalliseen paikkaan. Tontti löytyi lopulta rauhalliselta paikalta läheltä merta, mutta silti läheltä palveluita. Tontilta ole myöskään pitkä matka kaupunkiin, mikä on plussaa.

Alueen miljöö on vanhaa merenläheistä asuinaluetta. Talossa tuli myös olla maanläheiset sävyt. Halusimme julkisivulta perinnetalotyylistä ilmettä, johon voisimme myöhemmin laittaa koristeelliset ikkunanpielet. Pääväriksi valitsimme lopulta tummanpunaisen.   

Tonttimme on kirveenvarsitontti, mikä toi haastetta talosuunnitteluun. Meille piti rakentaa täysin uusi tie. Maaperätutkimus oli tehty melko vasta naapuritontille ja siinä selvisikin, että rannan läheisyydessä maaperä oli todella kivistä. Kivisyys ei ollut kuitenkaan este millekään.

Talon sijoittelu tontille määräytyi auringon sekä muiden naapureiden talojen sijoitteluiden mukaan. Meille oli tärkeää kodin valoisuus, minkä takia ilmansuunnat mietittiin ennen rakentamista.  Tontti rajautuu yhdeltä sivulta korkeisiin puihin, jotka tuovat mukavasti omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Halusimme näköalan olohuoneesta merelle päin (vaikka meri ei täysin meille näykään), mutta kauniit auringonlaskun värit kyllä näkyvät.

Haluaisimme pienehkön pihapiirin, johon voimme istuttaa esimerkiksi marjapensaita. Pihapiiriin tulee myös jossain vaiheessa autotalli sekä ulkosauna. Aiomme myös kasvattaa jonkinlaiset pensasaidat tontin rajoille. Piha on meille tulevaisuudessa rentoutumispaikka, jossa puuhastelemme mahdollisesti esimerkiksi hyötykasvien parissa. Isompi terassi on meillä tällä hetkellä talonpäädyssä, mutta sitäkin on tarkoitus laajentaa jatkossa. Maisemat tontin läheisyydessä ovat kauniit; metsää, merta ja vanhoja puutaloja.

Mitä vinkkejä antaisit tontin suunnitteluun ja hankintaan tulevalle rakentajalle?

Mieti talon paikka hyvin: missä ovat naapurit, mihin mikäkin ikkuna osoittaa. Suunnittele mahdollisten piharakennusten paikkoja etukäteen. Auringon suunta oli ainakin meille tärkeää. Oman talon pohjapiirros kannattaa käydä ”piirtämässä” tontille esimerkiksi narun avulla, jotta aluetta hahmottaisi paremmin. Näin me teimme – vedimme tontin rajat sekä talon ulkoseinät narulla.